*

pekkapylkkonen

Turvapaikkavakuutusmyyjien hullut päivät

Seuraavaksi tarkastelemme turvapaikan mielekkyyttä ihmishengen pelastamiseksi.

Pääosa Suomeen saapuvista pakolaisista on lähtenyt liikkeelle kolmesta maasta; Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Tunnustamme heti alkuun että näistä maista saataviin tietoihin liittyy jonkin verran epävarmuutta. Silti uskomme kaiken maailman dosenttien arvioita.

Aloitetaan Afganistanista, se kun tulee aakkosissa ensimmäisenä.

Vuonna 2016 Afganistanin konfliktissa kuoli 3498 siviiliä  [1]. Wikipedia kertoo maan väkiluvuksi 32 miljoonaa. Pikaisella laskutoimituksella Yhden ihmisen todennäköisyys kuolla vuoden aikana väkivaltaisuuksiin Afganistanissa on noin 0,00011, eli 0.1 promillea.

Irakin kohdalla siviiliuhreja arvioitiin 2016 tulleen 16,407 [2].  Irakin väkulukuun (38 miljoonaa, Wikipedia) suhteutettuna todennäköisyys kuolla väkivaltaisuuksissa olisi siis 0,00043, eli 0,43 promillea.

Somaliasta ei nopeasti löydy kovin tarkkaa tietoa, mutta esimerkiksi Wikipedia ja jotkin lehdet puhuvat noin kolmesta tuhannesta kuolleesta per anno viime vuosina. Väkiluvun ollessa 12 miljoonaa, väkivaltakuoleman todennäköisyydeksi saadaan 0,00025, siis 0,25 promillea.

Nyt olisinkin kiinnostunut kuulemaan että kuka ottaisi esimerkiksi vakuutuksen promillen kymmenesosien kuolemanriskiä vastaan? Olettaen vielä että tälle vakuutukselle tulisi hintaa esimerkiksi parikymmentä tuhatta euroa vuodessa - joka vastaisi ehkä turvapaikan saaneen kustannuksia.

Jos otamme maahan yhdeksän tuhatta afgaanipakolaista, olemme tilastollisesti pelastaneet yhden ihmisen kuolemalta. Tästä yhdestä ihmishengestä maksamme 180 miljoonaa euroa - jos siis oletamme 20.000€ kustannukset per henkilö.

Me emme tee syöpäseulontoja, vaikka kuolemanriski on paljon suurempi ja kustannus paljon pienempi. Emme tee niitä siksi että joudumme aina punnitsemaan erilaisia vaihtoehtoja toisiaan vastaan. Jos pitää valita, rupeammeko käymään jokaisen suomalaisen läpi syöpien varalta vuosittain vai jatkammeko henkien pelastamista turvapaikkoja myöntämällä, mitä laskutaitoinen ihminen päättäisi?

Ylipäätään käytännössä mihinkään sellaiseen riskiin, jonka todennäköisyys on promillen kymmenyksiä, ei yksinkertaisesti varauduta. Varautuminen söisi niin paljon resursseja suhteessa riskiin että siinä ei ole mitään järkeä.

Haluaisitko sinä ostaa 2000€ vuodessa maksavan vakuutuksen siltä varalta että kuolet salamaniskuun? Tämä on nimittäin odotusarvoltaan yhtä fiksu vakuutus kuin turvapaikan myöntäminen afgaanille. Myyn näitä kyllä mielelläni kaikille halukkaille.

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9443961

[2] https://www.iraqbodycount.org/database/

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Laskelma koskee siis toissijaista suojelua saavia tai hylättyjä hakemuksia. Varsinaisen turvapaikan saaneiden osaltahan viranomiset ovat arvioineet todennäköisyyden henkilökohtaisten riskien osalta keskimääräistä, jotka siis tosiaan ovat väestötasolla noinkin matalia kuin toteat, suuremmaksi.

Lisäksi tulee huomioitavaksi, että sekä Afganistan, Irak että Somalia ovat 2-3 -kertaistaneet väestönsä kuluneen 40 vuoden aikana, eli kovin suurta roolia mortaliteetti ei näyttele väestöllisellä tasolla muutoinkaan.

Kovin kaukana todellisuuden osalta ollaan Jari Tervon, Sakari Uuninpankkon ym. "lähetetään kuolemaan" -tyyppisestä moralisoivasta demagogiasta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Juu, tarkoitus oli kirjoittaa että henkilökohtainen vaino on laillinen turvapaikan peruste ja tämän arviointi on tietysti tärkeää. Unohtui tekstistä.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...viranomiset ovat arvioineet todennäköisyyden henkilökohtaisten riskien osalta keskimääräistä... suuremmaksi".
Jos siis jonkun henkilökohtainen riskiarvio on vaikkapa Afganistanin kohdalla 0,11 promillea, se on jo keskimääräistä suurempi ja oikeuttaa turvapaikkaan ?

Onko muuten kukaan yrittänyt selvittää tai arvata mikä on suhde turvapaikkaa tai piilopaikkaa hakevien kesken ?
Suojelupoliisin arvion mukaan Suomessakin on jotain 80 Isis-hirviötä. Eivät he turvapaikkaa etsi eivätkä tarvitse, mutta piilopaikka heille kyllä kelpaa. Onhan Isis nyt ahtaalla.

Muistakin voin kuvitella joidenkin myös etsivän piilopaikkaa. Ovat ehkä murhanneet jonkun ja uhrin omaiset ja sukulaiset etsivät kostoa. Silloin on hyvä lähteä vaikka Suomeen koko suku mukanaan. Murhaajalle piilopaikka ja vanhuksille / vammaisille laitoshoitoa suomalaisten piikkiin ja mukava turvapaikka siinä ohessa. Loput sossun luukulle.

Moniko oikeasti turvapaikkaa etsivä edes haluaa sopeutua Suomeen ja suomalaisiin ? Ainakin Ruotsi on tunnustanut maassa tehdyn ns. kunniamurhia. Yksi perheen lapsista on halunnut sopeutua, mutta muille se ei ole kelvannut. Muille kelpaavat vain ruotsalainen yhteiskuntarauha ja ruotsalaisten rahat. Niinpä sopeutumaan pyrkinyt tapetaan perheensä toimesta. Missä siinä on jotain kunniaa ?
Samoin tanskalainen dokumentti toi esille sikäläisten imaamien sabotaasin sopeutumista vastaan. On kielletty sopeutumasta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Nuo ovat suomalaisille poliitikoille niin vaikeita lukuja lyhyen matikan apron papereilla, että ihan turha yrittää.

Käyttäjän jakerajaaho kuva
Jarkko Raja-aho

Tilastot, numerot, matematiikka ym. ovat rasistisia.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tottakai ne ovat. Nyt pitää tosin muistaa miksi esimerkiksi lääkärit eivät tee syöpäseulontoja jatkuvasti. Tai miksi emme kaikki elä maan alla bunkkerissa turvassa meteoriiteilta. Joidenkin ikävien tapahtumien todennäköisyydet nyt vain ovat niin pienet että niihin ei varauduta.

Kyse ei siis ole vain turvapaikkakäytännöstä vaan ylipäätään rationaalisen käyttäytymisen periaatteesta.

Turvapaikkakysymyksestä tuli vain hyvä aihe sen jälkeen kun julkisessa keskustelussa eräät pöhelöt rupesivat kertomaan kuinka Suomi murhaa ihmisiä lähettämällä heitä esimerkiksi Afganistaniin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Juu, olen samaa mieltä:) ....ja muutenkin matematiikka vain eriarvoistaa ihmisiä, joka on taas tasa-arvon vastaista!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Vakavasti puhuen, niin minua huolestuttaa eniten tuo Afrikan nälänhätä ja ilmaston lämpeneminen, mitkä aiheuttavat lisää suuria ongelmia myös meille Eurooppaan. Väestöryntäyksien tulevia määriä ei edes uskalla ajatella? Ensi kesänä jo nähdään aavistus tulevasta...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #7

Siitä on hyvä aloittaa että tunnustetaan mikä saa ihmiset liikkeelle ja lopetetaan moraalinen masturbaatio turvapaikkasysteemillä.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #8

Tarkoitatko, että tämä seksuaalinen suuntautuminen kielletään suvakeilta, masturbaatio mamuongelmilla. Mihin he sitten energiansa purkaisivat? Vanhusten hoitoon, nuorten työllisyyteen vai diabeteksen ehkäisyyn? Nehän eivät ole riittävän seksikkäitä aiheita suvakin poliittiseen itsetyydytykseen.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #9

Toivoisin että seuraavia sanoja vältettäisiin täällä: suvakki, rasisti.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

No maailman väkiluku on edelleen jyrkässä kasvussa. Muuttoaallot loppuvat kun elintaso on sama jokapuolella. Hyväosaiset linnoittautuvat muurien sisään omiin kaupunginosiinsa.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Ei liity aiheeseen, mutta kannattaa ainakin henkisesti orientoitua ja valmentaa lapsiaankin sopivassa iässä ajatukseen, että muuttoliike ei tule loppumaan ainakaan saavutettavan yhtäläisen elintason myötä.

Paikallaan on varautua siihen, että suurimmat massamuutot tulevat muodostumaan elinympäristöjen mitä erilaisemmasta pilaantumisista aiheutuvista muuttoaalloista. Roskaantuminen, viljelysmaiden muuttuminen kelvottomiksi, kuivuminen ilmaston lämpenemisen myötä jne.

Paljon on meneillään hyviä kehityskulkuja, joiden avulla edelliset prosessit hidastuvat ja voisivat jopa pysähtyä, mutta nähtäväksi jää, onnistuuko ihmiskunta laajemmin muuttamaan toimintatapojaan ja riittävän ajoissa.

Toimituksen poiminnat